Kirjataiteen KAUNIS KIRJA -PALKINTO 2013 

Tiina Pystyselle ja Olavi Hankimolle

teoksesta : Jos lintu ei laula sinulle, laula sinä linnulle

 

»Herkullisen häpeilemätöntä kirjaa vanhenemisesta ei voi lukematta laskea kädestään. Riipaisevat kirjoitukset ja piirrokset on sidottu tukevaksi kluuttiselkäiseksi kirjaksi. Sopivan pienehkö formaatti ja herkkä suruselkäinen kansi täydentävät kompaktin paketin.»

http://www.kauneimmatkirjat.fi/

 

 

 

 

 

Tiina Pystysen kuvakirja

 

»Jos ei lintu laula sinulle, laula sinä linnulle»
on ilmestynyt!

 

(WSOY, 2013)

 

 

Myös ensimmäiset arvostelut ovat ilmestyneet:

 

Anna-lehti, Kirjanurkka/ Ulla Janhonen: Koroissa hautajaisiin

Näin pitää vanheta. Reipaasti, riettaasti ja riemullisesti. Tiina Pystynen on piirtänyt ja kuvittanut terävänäköisen kirjan vanhenemisesta ja vanhasta parisuhteesta. Totuus iästä valkenee, kun entisiä heilojaan tapaa varmimmin terveyskeskuksen odotushuoneessa. Silti elämässä täytyy olla päämääriä, kuten että pääsee korkokengissä toisten hautajaisiin. Tämän kirjan jälkeen vanheneminen ei pelota.

 

 

Kirkko ja kaupunki, Marjo Kytöharju: Kuka on tuo vanha akka?

”Mikäs kiire sinulla on? Kun katsoo elämää taaksepäin, päivät sen kun lisääntyvät!” Tiina Pystysen Jos ei lintu laula sinulle, laula sinä linnulle sisältää hirtehisen huumorin ryydittämiä kuvapakinoita vanhenemisesta. Heti kirjan alussa naurava luuranko tervehtii hyytävästi: ”Morituri te salutant. Kuolemaan menevät tervehtivät sinua.”

Iän kertymiseen liittyy tunnetusti raastavia tuntemuksia, jotka Pystynen onnistuu siirtämään osuviksi kuviksi teksteineen. Piirrosten nainen kauhistelee isoa vatsaansa ja toteaa: ”Ainoa intohimo, joka ei häviä, on taipumus herkutteluun.” Ulkonäön rapistuminen koettelee minäkuvaakin: ”Tuo vanha akka joka katselee minua peilistä. Voinko se olla minä?”

Vanheneminen vaikuttaa terveyteen, työssä jaksamiseen ja usein myös parisuhteeseen: ”Missä ne ovat, ne kuutamossa haaveellisina kulkevat rakastavaiset? Pelkkiä vihollisuuksia! Kuka näitä viitsii valaista!” Nainen vaatii, että mies puhuisi parisuhteen ongelmista, mutta tämä keskittyy mieluummin postikorttiharrastukseensa.

Vaikeinta monelle ikääntyvälle on kuoleman lähestyminen, mutta Pystysen suhde siihenkin on lempeän ironinen. ”Olen alkanut odottaa kuolemaa. Sillä tavalla jännittyneenä. – Samalla tavalla kuin nuorena odotin rakkautta.”

On mahtavaa, jos ihminen osaa iässä kuin iässä nauraa itselleen. Pystynen antaa ymmärtää, että elämää ei kannata ottaa liian ryppyotsaisesti ja että on parempi suhtautua vanhenevaan itseensä armahtavasti.

 

 

Sarjainfo, Reetta Laitinen

Ikääntyvä ihminen on nykykulttuurissa lähes kielletty aihe. Tiina Pystynen höykyttää sarjakuvissaan tätä tabua. Vanhenevaa naista kuvataan lempeästi mutta armottoman tarkkanäköisesti ja omakohtaisesti. Rinnalla kulkeva vanheneva mies on myös rakastavan piikikkään tarkastelun alla. Ja kahden ikätoverin parisuhteesta vasta huumoria löytyykin.

Pystysen sarjakuvia on ilmestynyt muutamassa lehdessä eräänlaisina sarjakuvakolumneina. Albumissa stripit toimivat hyvin vuoropuhelussa. Kuuttakymppiä lähestyvän naisen elämä näyttäytyy traagisena ja koomisena. Vatsa turpoaa, muisti reistaa, viikset kasvavat ja työelämä potkii päähän. Eikä parisuhteessakaan juuri romantiikalla rällästellä. Kuolemaa on alkanut odottaa samalla tavalla kuin nuorena odotti rakkautta. Kuolisipa einakin ennen putkiremonttia!

Pystynen muistaa esittää myös vanhenemisen seesteiset puolet. Mummin ja ukin elämään iloa tuo lapsenlapsi. Elli. Kuntoutuksessa voi keskittyä päivän aterioihin ja uima-altaassa lillumiseen. Vapauttavinta on havainto, että kuuskymppinen saa jo olla mitä on: häpeää ei tarvitse tuntea ja rumalta saa näyttää. Tärkeämpää on ilo, leikki ja toveruus.

Albumin sarjakuvat ovat napakoita ja helposti lähestyttäviä mutta silti taiteellisesti tinkimättömiä. Tiina Pystysen tyyli on kypsynyt entisestään vuosien varrella. 2000-luvun sarjakuvissa on uutuutena oma fontti, joka harvinaista kyllä ei vaikuta konefontilta vaan toimii hyvänä kontrastina karkealle piirrosviivalle.

Jos ei lintu laula sinulle, laula sinä linnulle on suositeltavaa lukemista kaikille vanheneville tai vanhenemista joskus harkitseville.

 

 

Erja Metsälä, Erjan lukupäiväkirja, blogi:


http://esperanzan.blogspot.fi/2013/09/jos-lintu-ei-laula-sinulle-laula-sina.html